Vaaka Partners vahvistaa tiimiä: Ville Koskenvuo, aiemmin pääomasijoitusyhtiö EQT:lla, liittyy partneriksi

maanantaina 24.10.2016

Vaaka Partners on tehnyt merkittävän rekrytoinnin vahvistaakseen tiimiä – Ville Koskenvuo on nimitetty partneriksi ja tulee globaalista pääomasijoitusyhtiö EQT:sta. Ville aloittaa Vaaka Partnersilla marraskuun 1. päivä ja tulee diilivastaavan partnerin rooliin erityisesti tukemaan Vaaka Partnersin omistamien yhtiöiden kansainvälistä kasvua.

Ennen liittymistään Vaaka Partnersiin, Ville toimi Director-asemassa EQT Equity:n tiimissä vuodesta 2007 alkaen. EQT:lla Ville työskenteli monien yhtiöiden kanssa Suomessa, muualla Euroopassa ja USA:ssa diilitiimin ja hallituksen jäsenenä. Ville aloitti uransa Citigroup:in investointipankkidivisioonassa Lontoossa. Ville Koskenvuolla on diplomi-insinöörin tutkinto Teknillisestä korkeakoulusta.

”Vaaka Partnersilla on loistava maine, positiivinen kulttuuri ja vahva track record, mikä tuntui hyvältä yhdistelmältä oman yrittäjämäisen haluni kanssa kasvattaa ja kansainvälistää suomalaisia yhtiöitä. Olen nauttinut systemaattisesta tavasta toimia, teollisesta otteesta arvonluontiin ja positiivisesta kulttuurista EQT:lla, mikä myös sopi hyvin yhteen Vaaka Partnersin toimintatavan kanssa. Tutustuminen Vaaka Partnersin koko tiimiin on vain vahvistanut ajatuksiani”, kommentoi Ville Koskenvuo.

”Olemme ilahtuneet, että saamme näin hyvän lahjakkuuden vahvistamaan tiimiämme. Uskomme, että Villellä ei ole pelkästään oikea osaaminen, kokemus ja vahva motivaatio, mutta myös hyvä kulttuurillinen yhteensopivuus tiimimme kanssa. Villestä tulee erityisen hyvä toteuttamaan kansainvälisen kasvun strategioita kohdeyhtiöissämme maailmanluokan toimintatavoillaan”, sanoo Juha Peltola, Vaaka Partnersin toimitusjohtaja.

Vaaka Partners on rekrytoinut myös Lotta Martikaisen sijoitusammattilaiseksi. Ennen Vaaka Partnersin tiimiin liittymistä, Lotta on työskennellyt investointipankki Merascossa vuodesta 2015 alkaen. Lotalla on myös operatiivista kokemusta teollisuudesta opiskeluidensa ohessa Business Development Trainee –roolista Siemensillä ja Production Analyst –roolista Orionilla. Hänellä on diplomi-insinöörin tutkinto Teknillisestä korkeakoulusta.

The post Vaaka Partners vahvistaa tiimiä: Ville Koskenvuo, aiemmin pääomasijoitusyhtiö EQT:lla, liittyy partneriksi appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä