Energianhallinnan markkinajohtaja uudisti nimensä Enegiaksi

keskiviikkona 01.04.2015

Energiakolmio ja Skapat Energia keskittävät kaiken toimintansa uuden Enegia-nimen alle. Uusi ENEGIA GROUP on energianhallinnan markkinajohtaja Suomessa ja kasvaa vahvasti myös Ruotsissa ja Baltian maissa.

Energianhallinnan johtavat suomalaiset toimijat Energiakolmio Oy ja Skapat Energia Oy yhdistyivät vuoden alussa. Uudella ENEGIA GROUP -nimellä konserni toimii 1.4.2015 alkaen.

Enegia Groupin toimipaikat sijaitsevat Hämeenlinnassa, Jyväskylässä ja Helsingissä sekä Tukholmassa ja Tallinnassa. Konserni työllistää yhteensä 180 työntekijää ja sen pro forma -liikevaihto vuonna 2014 ylsi 18 miljoonaan euroon. Se on energianhallinnan markkinajohtaja Suomessa ja tähtää Itämeren alueen johtavaksi toimijaksi.

– Ainutlaatuinen vahvuutemme on palveluvalikoima, joka vastaa kaikkien ammattimaisten energiankäyttäjien tarpeisiin. Palvelemme teollisuuden, toimitilojen, liikekiinteistöjen ja taloyhtiöiden energian ostamisesta ja energiatehokkuudesta vastaavia. Olemme ainoa yritys, joka pystyy näin laajaan palveluun, kertoo Enegia Groupin toimitusjohtaja Tommi Vekka.

Ruotsissa Enegia on voittanut jo useita teollisuusasiakkaita. Suomalainen energianhallinnan osaaminen tunnetaan siellä korkeatasoisena.

– Näemme suuria kasvumahdollisuuksia paitsi Suomessa, myös kaikilla vapautuvilla energiamarkkinoilla. Siellä asiakkailla on vaihtoehtoja ja he tarvitsevat neuvontaa ja energianhallinnan palveluita, Tommi Vekka toteaa.

Enegia toimii riippumattomana energianhallinnan asiantuntijana

Enegia ei tuota energiaa tai siihen liittyvää teknologiaa, vaan palveluita energian viisaampaan ostamiseen ja käyttämiseen. Asiakaskohtaiset suositukset ratkaistaan kattavien analyysien perusteella.

– Asiakkaat arvostavat riippumattomuuttamme. Tunnemme olennaiset energiantuotantomuodot ja teknologiat sekä tarjoamme niistä puolueetonta tietoa. Tehtävämme on luoda läpinäkyvyyttä ja antaa päättäjille faktoja energian ostamiseen ja energiatehokkuuden parantamiseen.

– Energianhallinta on tulevaisuuden ala. Uskon, että EU-tasolla optimoitu energianhallinta on keskeisiä keinoja parantaa eri maiden kilpailukykyä ja kansalaisten elämän laatua, Tommi Vekka painottaa.

Lisätietoja:
Tommi Vekka, toimitusjohtaja, Enegia Group Oy, puh. 050 563 2853, tommi.vekka(a)enegia.com

Enegia Group

Enegia Group on energianhallinnan markkinajohtaja Suomessa. Enegian palvelut energiamarkkinoilla ja energiatehokkuuden parantamisessa ovat alan monipuolisimmat. Palvelemme riippumattomana asiantuntijana energian ostajia ja käyttäjiä – teollisuusyrityksiä, suurten kiinteistöjen omistajia ja käyttäjiä, taloyhtiöitä. Energian tuottajat ovat yhteistyökumppaneitamme.

Enegia edustaa parasta suomalaista energianhallintaosaamista, joka on syntynyt energiamarkkinoiden vapauttamisen ansiosta. Energianhallinnan palveluiden avulla energiaa ostetaan ja käytetään viisaasti.

Konsernin toimipaikat sijaitsevat Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Helsingissä sekä Tukholmassa ja Tallinnassa. Konserni työllistää yhteensä 180 työntekijää ja sen pro forma -liikevaihto vuonna 2014 ylsi 18 miljoonaan euroon.

Energianhallinta

Energianhallinta (energy management) tarkoittaa energian viisasta ostamista ja käyttämistä. Se kattaa laajan valikoiman palveluita energiatehokkuuden parantamisesta energiankäytön etähallintaan, seurantaan ja raportointiin sekä energiamarkkinapalveluihin. Energianhallinnan palveluiden tavoitteena on säästää asiakkaalle aikaa ja rahaa.

The post Energianhallinnan markkinajohtaja uudisti nimensä Enegiaksi appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä